torstai 4. kesäkuuta 2015

Mustikka-valkosuklaa cookiet

En tiedä miks rakastan niin paljon keksejä. Luultavasti se lähti siitä, kun tajusin Subwayn olemassaolon (pikaruoka oli harvinaista herkkua pikkukylän asukille) ja maistoin ensimmäisen kerran niitä taivaallisia cookieita. Ostan niitä edellleen monesti ison satsin, kun kohdalle sattuu Subway, jossa niitä myydään halvalla (12kpl hinta vaihtelee ravintolasta riippuen n. 7-12 euron välillä! Vink vink, Kempeleen Zeppeliinissä oli muistaakseni halvimmat, mitä olen nähny :D).

Viime vuosien aikana olen kahlannu läpi monen monituiset keksiohjeet toiveenani tehdä yhtä ihania keksejä itse. Kyllä ne kaikki on jotenki maagisesti pelliltä löytäny tiensä ihmisten vatsoihin, mutta mikään niistä ei ole erottunu erityisesti joukosta. Niin, paitsi nyt!

Keväällä Pinterestiä selaillessani törmäsin jälleen kerran lupaavalta vaikuttavaan reseptiin. Kokeilin ja ihastuin, miltei rakastuin. Kekseistä tuli päältä rapeilta mutta sisältä pehmoisia, eikä vähän liian pitkään uunissa olleet keksitkään menny kuiviksi koppuroiksi. Viime viikolla leivoin niitä kouluun viimeisen kahvitauon kunniaksi, ja nyt taas eräisiin juhliin viemisiksi.


Alkuperäinen resepti löytyy englanniksi täältä.

Mustikka-valkosuklaa cookiet


  • 113 g vähäsuolaista voita
  • 155 g ruokosokeria
  • 55 g sokeria
  • 1 kananmuna
  • 1 tl vanilijasokeria
  • 200 g vehnäjauhoja
  • 1/2 tl leivinjauhoa
  • 1/2 tl suolaa
  • 100 g valkosuklaata
  • n. 2 dl mustikoita (jäisinä tai tuoreina)


Aloita ruskistamalla voi: keitä sitä kokoajan hämmentäen, kunnes se vaihtaa väriä pähkinänruskeaksi (n. 5 min). Kaada kulhoon jäähtymään. Voin jäähtymistä odotellessa on kätevä laittaa valmiiksi kaikki muut ainekset, niin leipominen sujuu joutuisasti: yhdistä sokerit yhteen kulhoon ja toiseen jauhot, leivinjauho ja suola. Pilko valkosuklaa pieniksi paloiksi mutta anna mustikoiden odotella vielä pakkasessa! Siis, jos käytät pakastemustikoita :-)

Kun voi on jäähtynyt, vatkaa yhteen voi ja sokerit. Lisää kananmunat ja vatkaa taikina tasaiseksi. Lopuksi lisää jauhoseos ja valkosuklaapalat.

(Alkuperäisen ohjeen mukaan tässä vaiheessa taikinaa pitäisi pitää jääkaapissa vähintään kaksi tuntia, mielellään yön yli. Itse tykkään skipata tämän vaiheen, ja hyviä kekseistä tulee silti!)

Pyörittele taikinasta halkaisijaltaan noin 3-4 cm kokoisia palloja ja asettele pellille. Litistä taikinapalloja hieman ja asettele päälle mustikat. Mustikat voi toki sekoittaa myös taikinan joukkoon, mutta ainakin pakastemustikat sulaessaan mehustuvat ja sotkevat  niin paljon, että olen todennu asettelun olevan parempi vaihtoehto.

Sitten paistetaan 165°-170°C  15-19 minuuttia. Meidän uunissa 17 minuuttia oli oikein passeli :-) Keksit on valmiita kun ne on hieman reunoilta ruskistuneet. Anna valmiiden keksien jäähtyä jonkin aikaa ja sitte eiku kahvit tulille!




3 kommenttia:

  1. Oooh miten hyvännäkösiä, näitä on kyllä pakko kokeilla! Itse olen monta vuotta yrittänyt etsiä täydellistä chocolate chip cookies -reseptiä ja sen etsintä jatkuu edelleen. Miten voi olla niin vaikeaa tehdä KEKSEJÄ? :D

    VastaaPoista
  2. Ne on hyviä! Aika makeita mutta niin kai keksit aina on... Ja niinpä!! Luulis että mikä tahansa ohje käy, mutta ei. Iteki olen kokeillu jo ainaki kymmentä reseptiä, eikä vieläkään ole löytyny täydellistä :D

    VastaaPoista
  3. Hei muuten, tein näitä! Ai että maistu ♡

    VastaaPoista